Tervetuloa Puhos Boardin verkkosivuille

Tiedotteet  

Lehdistötiedotteet 29.9.2011

Kiteellä toimivan Puhos Board Oy:n hallitus on päättänyt hakea yhtiön konkurssiin.

Pääraaka-aineena käytettävän purun ja hakkeen hintataso on pysynyt varsin korkealla ja on odotettavissa, että puun polton lisääntyminen talvella nostaa levyteollisuudelle keskeisen raaka-aineen hintaa ja logistisia kustannuksia. Vallitseva raaka-aineen hintataso ei mahdollista kannattavaa liiketoimintaa.

Levytuotteiden markkinatilanne on jatkunut varsin heikkona, eikä näköpiirissä ole odotettavissa merkittävää parannusta vallitsevaan kysyntään johtuen rakentamisen matalasta volyymista Suomessa ja lähialueilla. Alalla jatkuu erittäin kova kilpailutilanne ja tuotantoyksiköitä on jouduttu sulkemaan sekä lähialueilla että Euroopassa.

Puhos Board Oy on ollut yrityssaneerausmenettelyssä toukokuusta 2009 alkaen. Monista ponnisteluista huolimatta yrityksen liiketoimintaa ei ole onnistuttu kääntämään kannattavaksi.

Yhtiön liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 86 henkilöä.

Lisätietoja: Puhos Board Oy:n toimitusjohtaja Paul-Erik Toivo (040-8213737)

Hallitus

 

 

      

 

 

 

PUHOS BOARD Oy
Teollisuustie 20 A, 82430 Puhos
puh:  013-682 311 
fax: 013-682 3227
puhosboard@puhosboard.fi
etunimi.sukunimi@puhosboard.fi



sivukartta ylös
  Viimeksi päivitetty: 29.09.11